Tanssit palasivat Tynninharjulle kun legendaarinen Tanhuhovi avautui syksyllä Ykkös-Lohja Areenana

virpi kiiskinen

Viime vuoden syyskuusta lähtien on Raviradankatu 64:ssa jälleen tanssittu joka lauantai. Viimeisin lauantai-illan esiintyjä oli Finlanders joka pääsi soittamaan täydelle salilla, ja tämän viikon tiistaina aloitettiin Ykkös-Lohja Areenalla myös päivätanssit kun ensimmäisissä tiistaitansseissa tanssikansaa tanssitti Kauko Simonen Duo.

Joulunaika ja tapaninpäivätanssit: suomalaisen tanssikulttuurin juhlaa

Joulunaika on monille suomalaisille vuoden kohokohta, jolloin kiireinen arki hetkeksi hiljenee ja tilalle astuvat perinteet, lämpö ja yhdessäolo. Jouluun liittyy monia vanhoja tapoja ja perinteitä, mutta yksi rakastetuimmista on tapaninpäivätanssit. Nämä tanssijuhlat ovat vuosikymmenten ajan … Lue lisää

Lavatanssit elävät uutta nousua: nuoret aikuiset löytävät tiensä tanssilavoille

lavatanssit

Lavatanssit, perinteikäs suomalainen ajanviettotapa, elävät uutta nousua nuorten aikuisten keskuudessa. Aikaisemmin lavatanssit saatettiin mieltää vanhemman sukupolven harrastukseksi, mutta viime vuosina erityisesti nuoret ovat alkaneet osallistua yhä enemmän lavatanssi-iltoihin ympäri Suomen. Tämä kehitys on vahvistanut lavatanssien … Lue lisää

Bo Lindqvist p. 044-9835 104bo@ykkoslohja.fi
Kari Oksanen p. 010- 327 4230kari@ykkoslohja.fi (digimarkkinointi)

Katuosoite

Vihdinkatu 6, 2.krs, 08100 LOHJA; Toimitus 2. krs
Toimistomme on avoinna: ma-pe 10.00 -15.00

Puhelin toimitus
019-3751 300 konttori

Sähköposti

ilmoitukset@ykkoslohja.fi
toimitus@ykkoslohja.fi