Johanna Rusanen, sopraano
Pami Karvonen, piano ja urut
Sinun valossasi lepään-konsertti johdattelee meitä sydäntalven pimeydestä valoa kohti. Siuntiolaistunut savolaissopraano Johanna Rusanen ja alunperin Koillismaalta kotoisin oleva kanttori Pami Karvonen musisoivat ja tarinoivat sydämelliseen tyyliinsä huumoria unohtamatta. Konsertin musiikki koostuu molemmille taiteilijoille tärkeiksi muodostuneista kappaleista.
Konsertin hinta 28 €. Tiketistä tai ovelta.
Muusikko Pami Karvosen viimeisimpien vuosien töihin ovat kuuluneet mm. seuraavat tehtävät: Kirkkomuusikkona Siuntion suomalaisessa seurakunnassa, Siuntion viinirypäletarhan perustaminen Siuntion seurakuntien oman ehtoollisviinin valmistamiseksi, kolme levytystä Johanna Rusasen (mm.hengellisen musiikin levy ”Sinun valossasi lepään) ja Ville Rusasen kanssa, Kaija Saariahon musiikkiin perustuvan, Marikki Hakolan ohjaaman elokuvan ”Mirages” pianistina (nähtävissä YLE Areenassa), orkesterisolistina (Ravel G-duurikonsertto)Hong Kongin kiinalaisen orkesterin kanssa ja kirja ”Kalaonnea-järveltä ruokapäytään”, kirja kalastuksen onnelliseksi tekevästä voimasta yhdessä Tommi Sarlinin kanssa.
Karvonen on perustanut 25-vuotiaan Lux Musicae-tapahtuman lisäksi mm. Lauluakatemian yhdessä Johanna Rusasen kanssa ja Meidän kaikkien urkujuhlat. Meidän kaikkien urkujuhlilta sai alkunsa mm. Johanneksen matkassa -musiikillinen bibliodraama, jossa näyttelijä Tommi Korpela lukee otteita Johanneksen evankeliumista ja Karvonen soittaa tekstien innoittaman äänimaiseman. Johanneksen matkassa esityksiä on ollut ympäri Suomea. Tammikuussa 2025 kymmenen vuotta täyttävä ”Lepää kirkossa” on saanut alkunsa Siuntion Pyhän Pietarin kirkosta.
Johanna Rusanen
Dramaattisen sopraanon Johanna Rusasen juuret ovat syvällä kainuulaisessa ja savolaisessa maaperässä. Kanttori-isänsä kannustamana hän lauloi ja soitti pianoa sekä huilua jo pienestä lapsesta saakka ja ammattiopintojen lopuksi hän valmistui Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi. Lisäksi hän on täydentänyt lauluopintojaan Berliinissä ja Wienissä.
Johanna Rusanen on voittanut Timo Mustakallio -laulukilpailun vuonna 1995 ja Lappeenrannan valtakunnallisen laulukilpailun 1996. Vuonna 1997 hän vastaanotti Martti Talvela -stipendin, ja vuosiksi 1998–2000 hänelle myönnettiin stipendi Berliinin Deutsche Operiin. Johanna Rusanen palkittiin Karita Mattila -palkinnolla vuonna 2001. Vuonna 2021 hänelle myönnettiin Pro Finlandia-mitali tunnustuksena taiteellisista ansioista kotimaassa.
Johanna Rusanen debytoi Suomen Kansallisoopperassa sekä Savonlinnan Oopperajuhlilla vuonna 1997. Hän on laulanut myös Berliinin Deutsche Operissa, Moskovan Bolshoi-oopperassa Savonlinnan Oopperajuhlien tuotannossa, Torinon Teatro Regiossa, Teatro Municipal de São Paulossa, Deutsche Oper am Rheinissa sekä Toulousen oopperassa. Hänen tärkeimpiä roolejaan ovat Kokkosen Viimeiset kiusaukset-oopperan Riitta, Puccinin Tosca ja Turandot, Verdin Kohtalon voiman Leonora, Straussin Elektran Chrysothemis, Wagnerin Tannhäuserin Venus, Lohengrinin Ortrud sekä Tristan ja Isolden Isolde.
Johanna Rusanen on konsertoinut kotimaisten musiikkijuhlien lisäksi muun muassa Chicagon Grant Park Music -festivaaleilla, Varsovan Beethoven-festivaaleilla ja Krzysztof Penderecki -festivaaleilla sekä Lontoon BBC Proms -festivaaleilla.
Johanna Rusanen palkittiin vuonna 2017 Grammylla Warner Classics -levy-yhtiön tuottamasta Penderecki conducts Penderecki -levytyksestä.
Johanna Rusanen on myös tunnettu siitä, ettei hän kaihda eri musiikinlajien yhdistelemistä. Hän on esiintynyt paljon mm. suomalaisten jazzmuusikoiden kuten Iiro Rantalan ja Lenni-Kalle Taipeleen kanssa sekä mm. rock-yhtyeiden Leningrad Cowboys, Waltari ja Sonata Arctica kanssa.
Vuosina 2022-2024 Johanna debytoi Brünnhilden roolissa Richard Wagnerin oopperoissa Valkyyria, Siegfried ja Jumalten tuho Suomen Kansallisoopperan uudessa Ring-produktiossa. Nämä dramaattisen sopraanon suurroolit innostivat häntä taiteellisen tutkimuksen pariin ja tällä hetkellä Johanna valmistelee taiteellista tohtorintutkintoa Taideyliopistossa.