KEVYESTI KEVÄÄLLÄ PUSULAN KIRKOSSA

Toukokuussa kuullaan Pusulan kirkon konserteissa musiikkia kevyesti kohti kesää. Ensimmäisessä  ”Iloa, valoa ja svengiä kevään keskelle”- konsertissa sunnuntaina 4.5. klo 16 esiintyy jazzpianisti Janne Maarala. Nykyään Järvenpäässä asuva, monipuolinen pianotaiteilija Maarala esittää konsertissaan mm. omia virsisovituksia, klassista musiikkia, jazzklassikoita sekä viihdemusiikin ikivihreitä. Konsertin ohjelmassa on mm. Jean Sibeliuksen Finlandia, Oskar Merikannon Kesäillan valssi, Heino Kasken Pankakoski-preludi, Säkkijärven polkka, Myrskyluodon Maija sekä Maaralan oma teos Ruunaan kosket.

Myös yleisölla on mahdollisuus toivoa lempivirsiään tai muita kappaleita, joista taitavana improvisoijana tunnettu Maarala loihtii muunnelmat paikan päällä. Janne tekee konserteissaan usein vaikutuksen yleisöön virtuositeetilla sekä erityisesti luovilla, inspiroivilla ja koskettavilla tulkinnoillaan soittipa hän mitä tahansa.

Janne Maarala on toiminut päätoimisena ja laaja-alaisena musiikin ammattilaisena – orkesterinjohtajana, pianistina, säveltäjänä ja sovittajana – vuodesta 2000 lähtien Hän on esiintynyt mm. festivaaleilla ja musiikkijuhlilla, kirkoissa ja seurakuntasaleissa, klubeilla ja ravintoloissa, hotelleissa ja laivoilla sekä hoivakodeissa ja palvelutaloissa.

Janne maarala on valmistunut Sibelius-Akatemian jazzlinjalta musiikin maisteriksi vuonna 2005. Sen lisäksi hän on kouluttautunut mm. kehopsykoterapeutiksi, maisteriksi ympäristönsuojelutieteestä ja villiyrttiohjaajaksi. Suomen Kulttuurirahasto myönsi Maaralalle vuonna 2020 yhden vuoden taiteilija-apurahan hänen projektiinsa ”Taidetta hoitolaitoksiin – 150 pianokonserttia vuodessa”.

Konsertin jälkeen pikkukirkon puolella on kahvit yhteisvastuun hyväksi.

Toinen ”Kevyesti kirkossa”- konsertti on sunnuntaina 18.5. klo 15 , jossa esiintyy Pusulan ”oma poika” Perttu Gustafsson orkestereineen. Luvassa on kevyehköjä sovituksia hengellisistä lauluista ja virsistä sekä orkesterin ohjelmistosta kappaleita elämästä. Orkesterissa soittavat Risto Sakari Salmi klarinettia ja saksofonia, pusulalainen Sami Lerto koskettimia ja Keijo ”Keke” Nuutinen harmonikkaa. Mukana konsertissa on myös Päivikki Jurmu uruissa.

Tervetuloa kuulemaan kepeää keväistä musiikkia Pusulan kirkkoon!

Jätä kommentti